Inspiraationa oivaltaminen

Kirjoittaja

Nina Hedberg

Julkaisupäivämäärä

Dec 9, 2024 6:30:00 AM

Korjausrakentamisen puolesta puhuva arkkitehti Susanna Elmnäinen työskentelee JKMM:llä ainutlaatuisten projektien parissa, joissa uuden suunnittelu ja rakennusperinnön vaaliminen kulkevat käsi kädessä. Hänen työnsä punaisena lankana on löytää tasapaino vanhan ja uuden välillä. 

Elmnäisen lapsuudenkoti opetti, että kaikkea ei tarvitse, tai edes kannata ostaa, jos sen voi tehdä itse - ja paremmin. Käytännöllinen filosofia on vaikuttanut hänen tapaansa ajatella ja toimia arkkitehtina: ”Olen utelias ja minulla on taipumus kyseenalaistaa kaikkea ja sekaantua asioihin. Äitini on taiteilija - ei ammatiltaan, mutta luonteeltaan. Hän opetti minua tarkkailemaan ja tulkitsemaan maailmaa luovin keinoin".

JKMM Arkkitehdit Bss + SKiB Kampus Eteläpuisto 1420
Svenska Kulturfonden in Björneborg:n uuteen koulukampukseen liittyvä kulttuuritalo Fiini avautuu Porin Eteläpuistoon. © JKMM Arkkitehdit 

Peruskoulun ja lukion suoritettuaan Elmnäisellä ei ollut edessään selkeää urapolkua. Vaikka hän omien sanojensa mukaan pärjäsi hyvin koulussa, hän ei kuitenkaan kokenut olevansa erityisen lahjakas missään. Luova työ kuitenkin puhutteli: "En varsinaisesti valinnut arkkitehdin ammattia. Päädyin opiskelemaan arkkitehtuuria Iso-Britanniaan Manchesterin yliopistolle, sillä hakuprosessi oli yksinkertainen ja yliopiston poikkeuksellisen laajat verstas- ja mediatyötilat houkuttelivat minua. Vasta opintojen edetessä minulle valkeni, kuinka monella tavalla arkkitehdin ammatti voisi palvella minua”. 

LEIKKISÄ LÄHESTYMISTAPA

Nykyään Susanna Elmnäinen työskentelee JKMM Arkkitehdeilla, joka on yksi Suomen johtavista ja kansainvälisesti arvostetuista arkkitehtitoimistoista. JKMM on kokonaisvaltainen suunnittelutoimisto, jonka töissä yhdistyy arkkitehtuuri, sisustusarkkitehtuuri, kaupunkisuunnittelu, kalustemuotoilu, grafiikka ja taide. JKMM:lle Elmnäinen ei päätynyt sattumalta: "Rehellisesti sanottuna olen aina pitänyt toimiston leikkisästä ja inhimillisestä kädenjäljestä. Hakeuduin melko tarkoituksellisesti nykyiseen työpaikkaan päästäkseni osaksi merkittäviä projekteja ja oppimaan inspiroivassa ympäristössä". 

JKMM Arkkitehdit Bss + SKiB Kampus ruokasali 1420
SKiB-kampuksen valoisa ravintola rakentuu puusta ja tiilestä. © JKMM Arkkitehdit 

Inspiraatio saattaa syntyä hetken oivalluksesta, mutta sen tavoittaminen vaatii kärsivällisyyttä: ”Pidän mittakaavalla ja merkityksellä leikittelystä, oli se sitten sievistelevää tai monumentaalista. Kun johonkin keskittyy tarpeeksi kauan, se paljastaa itsestään uusia puolia".  

Luovuuttaan Elmnäinen ruokkii paitsi JKMM:n, myös klassisten suunnittelijoiden, kuten Louis Kahn:n, Alvaro Sizan, Peter Zumthor:n ja Carlo Scarpan töillä. Kiehtovina hän pitää niin ikään Heatherwick Studion, Shigeru Ban:in ja Sanaan töitä. 

AINUTLAATUISTA JA KESTÄVÄÄ

Elmnäinen pitää erityisesti arkisten rakennusten korjaussuunnittelusta ja niiden alkuperäisen arvon esiin nostamisesta. “On kiinnostavaa tutustua rakennuksen vaiheisiin ja historiaan, sekä yrittää ymmärtää edellisen suunnitteluvaiheen ajattelua ja tarpeita. Tunnen vahvaa motivaatiota pohtiessani, miten toivotut muutokset voitaisiin sovittaa tilaan siten, että rakennus nousisi jälleen todelliseen arvoonsa". 

Joskus arkinenkin suojelu vaatii innovaatiota: ”Esimerkiksi Poriin suunnittelemallamme koulukampuksella olemme keksineet pyörän uudelleen korvaamalla osan uusista tiilistä paikalta puretuilla vanhoilla tiilillä. Vanhan paikallisen tiilitehtaan tiilet ovat heleän punaisia, eikä vastaavia uudistiiliä ole saatavilla. On surullista ja huvittavaa, miten vaikeaa kierrättäminen rakennushankkeissa on ja kuinka paljon innovaation henkeä se vaatii”. 

JKMM Arkkitehdit Bss + SKiB Kampus Mikonkatu 1420
SKiB-kampuksen pihan rakennelmissa hyödynnetään kierrätystiiliä. © JKMM Arkkitehdit

Purkamista hän ei kuitenkaan mielellään tarjoa ratkaisuksi: ”Olen harmikseni todennut, että joskus on niin, ettei paraskaan muutossuunnitelma päihitä nykytilanteen yksinkertaista kauneutta. On useitakin tilanteita, joissa suunnittelijan olisi parempi irrottaa kynästä ja pyrkiä suunnittelun sijaan pysäyttämään rakennusalan uudisvimmainen koneisto,” Susanna kuvailee havaintojaan. ”Pyrin omalta osaltani puhumaan niin vanhan kuin moderninkin rakennusperinnön suojelusta. Voimakkaasti ajan henkeä uhkuvan muotokielen lisäksi arkinen ja hiljainen arkkitehtuuri on mielestäni arvokasta ja tärkeää. Joskus paras ratkaisu on niin luonteva, ettei sitä edes huomaa”, hän jatkaa. 

Säilyttävä korjausrakentaminen on myös kestävää. ”Kestävän kehityksen ensimmäinen käytäntö on aina "karsi". Pyrin karsimaan, kun mahdollista, ja käyttämään sitä, mitä jo on. Kaikille tarpeille, toiveille ja haaveille on jo olemassa tila, jos vain haluamme löytää sen,” Elmnäinen haastaa. 

YHDESSÄ SUUNNITELTU JA YHTEISÖNÄ TOTEUTETTU

Vuodesta 2021 Elmnäinen on työskennellyt Svenska Kulturfonden i Björneborg:n koulukampuksen parissa, jota hän kuvailee tähänastisen uransa merkityksellisimmäksi suunnittelutehtäväksi. SKiB on Porissa toimiva elinikäistä oppimista, kulttuuria, hyvinvointia, sekä monikielisyyttä edistävä säätiö. Kampushankkeen pääsuunnittelijana toimii Samuli Miettinen ja uudisrakennuksen vastaavana rakennussuunnittelijana Katariina Knuuti. 

Tutustu myös JKMM Arkkitehtien suunnittelemaan Sairaala Novaan.

”Kampuksen suunnittelun lähtökohta on koskettava ja erityinen: halu kutsua paikallinen yhteisö saman katon alle kasvamaan, oppimaan ja juhlistamaan yhteistä kulttuuria. Korkealaatuisen hankkeen parissa työskentely on haastavaa, mutta erittäin merkityksellistä, sillä työn jokainen vaihe ja valinta palaa yhteisön tarpeiden äärelle,” Elmnäinen kertoo.

JKMM Arkkitehdit Bss + SKiB Kampus Viistoilmakuva 1000
SKiB-kampus valmistuu vuonna 2026. © JKMM Arkkitehdit

JKMM arkkitehtien tiimin lisäksi kampuksen parissa työskentelee joukko insinöörejä, erityisasiantuntijoita, asentajia, maalareita, muurareita, ompelijoita, peltiseppiä ja kirvesmiehiä - ja tietysti myös koulun henkilökuntaa. SKiB-säätiön kiinteistöpäällikkö Kimmo Ankelo kehuu yhteistyötään JKMM arkkitehtien kanssa: ”Tulin mukaan projektiin tammikuussa 2021, kun julkaistiin JKMM Arkkitehtien voittaneen arkkitehtikilpailun. Siitä alkoi suunnitteluvaihe, joka moninaisine vaiheineen (60–70 käyttäjätyöpajaa) päätyi urakointivaiheiseen ja se on nyt harjakorkeudessa".  

Pitkään kestävässä hankkeessa on aikaa rakentaa luottamusta ja ymmärrystä. "Väitän, että tämä on ollut kaikille osapuolille erittäin opettava matka jo tähän asti - ja edelleen jatkuu. Väitän, ettei koko Satakunnassa ole nähty tämän tason arkkitehtuuria ja pääosin porilaiset muut suunnittelijat ja urakoitsijat ovat oppineet tämän tason rakentamisesta paljon, ja päinvastoin. JKMM-tiimin kanssa on ollut erittäin kiva toimia ja hedelmällistä debattiakin on syntynyt", Ankelo toteaa. 

TIETOMALLI KESKIÖSSÄ

Projektiarkkitehtina Elmnäinen ei vain suunnittele, vaan hänen työpäiväänsä hallitsee kommunikointi oman tiimin ja sidosryhmien kanssa. ”Tyypillisesti aloitan päiväni tarkistamalla tiimin kuulumiset ja akuutit tarpeet, sekä organisoimalla muilta suunnittelijoilta, tilaajalta tai urakoitsijalta saamani sähköpostit tehtävälistaan. Nopeisiin kysymyksiin vastaan heti, muut aikataulutan tärkeyden mukaan. Aamupäivät kuluvat pitkälti juoksevien asioiden ja kokousten parissa. Varsinaisia uusia suunnitelmia pääsen laatimaan vasta iltapäivällä kiireen laannuttua”, Elmnäinen kertoo työpäivänsä kulusta.  

Elmnäisen työ on enemmissä määrin mallipohjaista. ”Pyrin kuvaamaan kaiken mahdollisen tietomalliin ollakseni varma, että suunnitelma vastaa todellisuutta, ja että piirustusten välillä ei ole ristiriitoja. Todellisuudessa työni on kokonaisuuden hallintaa, kommunikointia ja muiden työn ohjausta. Ideat syntyvät kädet mudassa tai kynä paperilla, mutta luotettava ja tarkka malli on suunnittelijalle ehdottoman tärkeä työkalu, jolla laatu saavutetaan”, Susanna Elmnäinen tiivistää monipuolista ja mielenkiintoista työnkuvaansa.  

New call-to-action

Copyrights © Nordic BIM Group. Kaikki oikeudet pidätetään.