Maisema-arkkitehdit tehostavat toimintaansa Archicadilla ja LAND4:lla

Kirjoittaja

Ville Pietilä

Julkaisupäivämäärä

Sep 10, 2024 3:00:34 PM

Norjan Trondheimissa toimiva Agraff Arkitektur on ottanut käyttöön Nordic BIM Groupin Archicadin ja Land Softwaren LAND4-laajennuksen. Mitä tämä yhdistelmä merkitsee maisema-arkkitehdille? Kävi ilmi, että sillä on ollut merkittävä vaikutus suunnittelijoiden välisen yhteistyön ja tehokkuuden parantumisen kannalta. 

Archicad: ArkKITEHTIEN TYÖKALU

Arkkitehdit käyttävät tänä päivänä yleisimmin tietomallinnus-ohjelmistoja rakennusten suunnitteluun, sekä niiden toiminnallisuuden että materiaalien testaamiseen ja havainnolistamiseen suunnitelman osina. 

"Koko rakennusteollisuus työskentelee 3D:ssä, mutta me maisema-arkkitehdit olemme jääneet hieman jälkeen", kertoo maisema-arkkitehti Erlend Åsgard Marthinsen Agraff Arkitekturista. – Käytämme Archicadia yhdessä LAND4:n kanssa, ja voimme nyt suunnitella 3D:ssä, alan yhteisten vaatimusten mukaisesti.

Archicad on suosittu arkkitehtien ja muiden alojen 3D-suunnittelutyökalu, joka tukee avointa tietomallinnusta eli rakennusten malleja koskevien tietojen standardointia. Eri alustoilla toimivat eri toimijat voivat siten tehdä yhteistyötä ja jakaa malleja keskenään.

Lue lisää ratkaisuistamme maisema-arkkitehdeille.

"Julkaisemme IFC-tiedostoja, eli suunnitelmasisältöä muodossa, jossa kaikki suunnittelualat toimittavat mallinsa. Sen avulla kaikkien osapuolten mallit voidaan koota yhdistelmämalliksi, jolloin voidaan tehdä törmäystarkasteluja ja nähdä, ovatko eri suunnitelmien osat yhteensopivia toistensa kanssa. Rakennushankkeissa on mukana monia osapuolia, ja kaikki pienintä mutteria myöten voidaan esittää IFC-muodossa. Näin voidaan myös havainnollisesti valvoa määriä ja materiaaleja", Marthinsen sanoo. 

Terreng over parkeringskjeller, tilpasset veggeometri. Maanalaisen pysäköintihallin yläpuolella olevan maaston malli, joka on mukautettu teiden geometriaan. ©Agraff Arkitektur / Erlend Åsgard Marthinsen

LAND4: Maisema-arkkitehdin kaveri

LAND4 on itsenäinen laajennus (Add-On) Archicadiin, joka helpottaa huomattavasti maisema-arkkitehtien monialaista työtä. Trondheimissa sijaitsevassa Agraffin toimistossa on noin 20 arkkitehtia ja maisema-arkkitehtia, jotka ovat menestyksekkäästi hyödyntäneet Archicadin ja LAND4:n yhdistelmää.

"Tämä tarkoittaa, että voimme sijoittaa arkkitehdin mallin viitteenä omaan malliimme ja sovittaa maaston muodot esimerkiksi terassien, sisäänkäyntiovien tai ikkunoiden korkeusasemien mukaan. Näin yhteensovittaminen on erittäin helppoa", Marthinsen sanoo. 

Toinen integroitujen maisemointitoimintojen merkittävä etu on mallipohjaisesti tehtävä materiaalien käyttö ja valinta. 

"Sen sijaan, että luomme maaston pintamallin, lisäämme siihen vihreän värin ja kutsumme sitä ruohoksi, voimme nyt lisätä kerroksellisen rakenteen, joka oikeasti antaa ymmärtää, että kyseessä on ruoho, ja jolla on oikea maapohjan kerrosten rakenne ja ominaisuudet", Marthinsen selittää. "Kun luomme nyt mallin osan, näemme eri kerrosten rakenteen ja voimme antaa elementeille tietoja. Jos napsautat mallin eri elementtejä, voit heti lukea nämä tiedot, mikä on arvokasta rakentamisen aikana. Suunnitelma on tietomallissa sisältörikkaampi, ja samalla saamme paljon havainnollisemman yleiskuvan ja näytämme selkeästi, mitä maisema-arkkitehti on oikeastaan ajatellut." 

MAHTAVA YHDISTELMÄ PAREMPAAN YHTEISTYÖHÖN

LAND4 täydentää Archicadia erityisesti maisema-arkkitehdeille suunnitelluilla ominaisuuksilla, kuten SOSI-maastotietojen tuonnilla ja dynaamisella maastomallinnuksella, joka perustuu tasopisteille ja taiteviivoille asetettuihin korkeuksiin. Lisäksi maastomalli on suoraan Archicadissa, säästäen selvästi työskentelyaikaa. 

"Aiemmin mallinsimme maaston erikseen toisessa ohjelmassa ja toimme sen viitteenä Archicadiin. Muutoksia ei voinut tehdä suoraan, joten meidän oli vaihdettava ohjelmistoa jokaisen pienen muutoksen yhteydessä. Nyt voimme tehdä muutokset suoraan samassa ohjelmassa." 

Kun maisema-arkkitehdit saavat käyttöönsä suoraan Archicadissa oman erikoisalansa tarpeisiin räätälöityjä toimintoja, tulee maisemamallista hankkeen kannalta merkityksellisempi. Tämä helpottaa huomattavasti yhteistyötä eri suunnittelualojen välillä, sekä arkkitehtien, että muiden alan suunnittelijoiden kanssa. 

"Olemme aina tehneet erittäin tarkkoja suunnitelmia ja leikkauksia, mutta 3D-valmiutemme eivät ole vastanneet alan kysyntään. Aikaisemmin toimittamamme on ollut kuin vihreä 3D-kuori, jossa ei ole mitään tietoa siitä, onko kyseessä asfaltti, ruoho tai jokin muu materiaali. Oli suorastaan noloa toimittaa malli, jossa ei ollut muuta tietoa kuin pinnan korkeus. Se oli vain vihreä pinta. Nyt näin ei enää ole." 

FLATCAD 2D:sTa UPEaan 3D:HEN

Ensimmäiset Archicadin ja LAND4:n yhdistelmällä toteutetut hankkeet valikoitiin monimutkaisemmista kohteista, jotta ratkaisua voitiin testata ja samalla saada kokemusta siitä käytännössä.

"Kohteisiin voi sisältyä kattopuutarhojen, suurten maastomuutosten, teiden, monien rakennuksen kerrosten ”läpi” menevien maastojen, tukimuurien ja kalusteiden rakentamista. Voimme hahmotella asiakkaalle useita eri vaihtoehtoja, joita on helppo mukauttaa tai muuttaa uudelleen", Marthinsen sanoo.  

Aiemmin aluesuunnitelmien tasokuvat ja leikkaukset luotiin erikseen. Archicadissa maisema-arkkitehdit voivat LAND4:n avulla myös luonnostella suoraan 3D:ssä ja poimia leikkauksia tarpeen mukaan. 

"Eräässä hankkeessa suunniteltiin amfiteatteri, jossa oli portaat ja luiska. Lyhyessä ajassa meillä oli useita erilaisia suunnitelmia, joita voisimme tarkastella, pyöritellä ja testata, toimivatko ne", Marthinsen kertoo innostuneena. 

"On uskomatonta, että voi vain mennä 3D-malliin tarkistamaan, miten korkeudet muuttuvat."

TEHOKKAAMPI TYÖSKENTELY LUO ENEMMÄN ARVOA

Vaikka kaikissa uusissa ohjelmistoissa on oppimiskäyrä, Agraffin maisema-arkkitehdit hyötyvät merkittävästi siitä, että he pystyvät nyt tekemään työnsä yhdessä ohjelmassa, samalla tavalla kuin yrityksen muutkin arkkitehdit.  

"Voin nyt rakentaa maastomallia samaan aikaan, kun työskentelen pohjapiirroksessa ja leikkauksessa, mikä tietenkin säästää aikaa, josta usein on pulaa tällä alalla", Marthinsen sanoo. "Rakennuksen suunnittelevilta arkkitehdeilta, jotka ovat jo kokeneita Archicadin käyttäjiä, on saatu paljon tukea ja apua, ja tämä on tuottanut tulosta hankkeissa. Meillä on erittäin hyviä kollegoita, jotka ovat todella taitavia Archicadissa. Heiltä olemme saaneet paljon apua, ja he ansaitsevat paljon kiitosta prosessin virtaviivaistamisesta. Nyt voimme luovuttaa mallit ylpeinä niistä, mikä osoittaa, miten monipuolista maisema-arkkitehtuurikin voi olla." 

Erlend Åsgard Marthinsenin intohimona on urbaani ja esteetön arkkitehtuuri, ja hän nauttii maisema-arkkitehdin monipuolisesta ja monialaisesta työstä.

"Kyllä, maisema-arkkitehtina olet vähän ekologi, vähän hydrologi ja vähän biologi, ja ennen kaikkea huolehdit tärkeistä asioista, jotka hyödyttävät kaikkia urbaanissa kaupunkiympäristössä."

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää, miten ratkaisumme voidaan räätälöidä sinun työnkulkuusi sopiviksi. 

Arbeidsmodell av rampe i terreng ©Agraff ArkitekturMaastossa oleva luiska mallissa. ©Agraff Arkitektur / Erlend Åsgard Marthinsen

OIKEALLA POLULLA ARCHICADIN KANSSA

Agraff Arkitekturin arkkitehdit hyötyvät suuresti Archicadin kaltaisten työkalujen tehokkaasta käytöstä. Luonnostelu ja tuotanto ovat nopeampia ja tehokkaampia, ja hyvä visualisointi takaa hyvän vuoropuhelun asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa. Kuten kaikessa teknologiassa, myös tässä on oppimiskäyrä, ja hyvä koulutus ja kurssit varmistavat, että ohjelmistoinvestoinnista on hyötyä pitkällä aikavälillä. 

On investointi itseensä varmistaa, että ohjelmistoratkaisut ymmärretään ja tunnetaan perusteellisesti. Jo Archicadin peruskurssi voi säästää paljon aikaa mallinnusprosessissa, ja sitä suositellaan kaikille, jotka ovat vasta-alkajia. Lisäksi on tarjolla monia muitakin Archicad-kursseja, jotka keskittyvät tiettyihin osa-alueisiin. Osaamisen kehittämisellä on suuri arvo sinulle ja yrityksellesi. 

Osaavat ja kokeneet kouluttajat auttavat sinua oppimaan ja menestymään - katso mahdollisuudet täältä.

SANAStO

CAD Computer Aided Design eli tietokoneavusteinen suunnittelu, usein 3D-mallien muodossa, jota käyttävät kaikki arkkitehdeistä insinööreihin. Suosittuja ohjelmia ovat Graphisoftin Archicad ja Autodeskin Revit. LAND4 on lisätoimintoja Archicadiin sisältävä laajennus, joka on tarkoitettu maisema-arkkitehdeille.
BIM Building Information Modelling eli tieto- tai informaatiomallinnus on yhteinen standardi rakennusten ja rakenteiden digitaaliselle mallintamiselle ja monialaisen yhteistoimintamallin ydin. BIM-ohjelmistoja on olemassa rakennuksen, rakenteiden, sähkö-, LVI-, putki-, ja niin edelleen eri suunnittelualoja varten, ja eri ohjelmissa tehty sisältö voidaan koota yhdistelmämalliksi.
IFC ISO-standardoitu (Industry Foundation Classes) -tiedostomuoto tietomallien vaihtamiseen eri sovellusten ja alustojen välillä.
Agraff Tarkoittaa puristinta tai solkea, mutta sitä käytetään arkkitehtuurisanastossa viittaamaan kaariholvin koristeltuun lakikiveen. Agraff Arkitektur on tunnustettu arkkitehtitoimisto Trondheimissa.
SOSI-tuonti Norjalainen paikkatiedon vektori-muotoinen tiedonsiirto muoto Lue lisää
LandXML LAND4in ja Archicadin tukema muoto, jonka avulla teksturoituja 3D-pintoja voi siirtää Archicadiin tai Archicadistä. Lue lisää

 

LUE LISÄÄ 

 

Copyrights © Nordic BIM Group. Kaikki oikeudet pidätetään.