Kansallismonumentti Finlandiatalon kainaloon on vauhdilla noussut hieman toisenlainen katseenvangitsija: Pikku-Finlandia. Isosisaruksensa remontinaikaisena tuuraajana toimiva omintakeinen rakennus tarjoaa 2 000 m2 muunneltavaa tapahtuma- ja ravintolatilaa. Suunnittelusta tiimeineen vastannut Jaakko Torvinen valmistui hiljan arkkitehdiksi Aalto-yliopistosta. Pikku-Finlandia hallitsi hänen opintojaan diplomi- ja maisteritöiden muodossa, ja lähisuhde jatkuu yhä. Kysyin, mitä Pikku-Finlandia hänelle opetti ja mitä merkityksiä hän siinä näkee, kenties yhteiskunnallisestikin.
Hanke on ainutlaatuinen ja rohkea monellakin tapaa: Se on vähäeleinen puurakennus paraatipaikalla, Töölönlahden kivi- ja lasimonumenttien rivissä. Rakennus kuitenkin kaappaa katsojan huomion kiehtovilla ratkaisuillaan ja yksityiskohdillaan. Pääosassa ovat satakunta oksaista honganrunkopilaria, jotka Torvisen mukaan kuvastavat Finlandian sielua: suomalaista pystymetsää. Rohkeat ideat vaativat ylityötunteja paitsi rakentajilta myös suunnittelijoilta.
© Torvinen-Hirvonen-Järvelä
“Arkkitehdin tulee osata ajatella luovasti. Se tarkoittaa myös totuttujen tapojen haastamista ja kyseenalaistamista ennakkoluulottomasti. Omaan visioon pitää uskoa itsevarmasti, mikä ei aina ole kaikista helpointa. Toisaalta omasta kuningasajatuksesta ei voi pitää kynsin ja hampain kiinni, vaan sekin pitää pystyä kyseenalaistamaan”, Jaakko puntaroi ja lupaa samaan hengenvetoon, että aikoo jatkossakin innostua kaikesta uudesta ja erilaisesta.
Sama tarkasteleva asenne koskee myös Torvisen työtapoja, mikä oli edellytys Pikku-Finlandiankin onnistumiselle. Hankkeen aikataulu oli kunnianhimoinen, eivätkä asiaa helpottaneet erikoiset suunnitteluratkaisut. Samaan aikaan piti tietysti sovittaa yhteen eri tahojen intressit – ja kaupan päälle tuli vielä koronakin.
Vaikuttaakin melkein taikatempulta, että syksyn 2019 suunnitteluvaiheesta päästiin avajaisiin vain reilussa kahdessa vuodessa – rakennusvaihe kesti alle vuoden. Eräs taikasana oli BIM (ilman sitä simsalaa). Torvinen pitää teknologisten apuvälineiden käyttötaitoa aivan ehdottomana nykyarkkitehdin työssä. Uutta tekijäsukupolvea hän rohkaisee uteliaisuuteen:
“Kannattaa opetella mahdollisimman monta työkalua, ja erityisen hyvin ne itselle mieleisimmät työkalut ja -tavat. Tietomallinnus on elintärkeää, mutten unohtaisi käsin piirtämistä. Itse tykkään panna ajatuksia paperille ja skissata detaljitkin ennen kuin käyn koneen ääreen. Yhtä kaikki, puuhun voi kiivetä monella tavalla, ja tuskin on yhtään väärää tapaa.”
© Jaakko Torvinen
Yksi asia on kuitenkin varma: työkalujen oppiminen vaatii työtä. Torvisen sanoin “uimaan oppii vain uimalla”. Sama nöyryys auttaa myös arjen muissa tilanteissa – ainakin häntä. Haasteita kohti on vain mentävä, eikä virheitäkään tarvitse pelätä.
“Joidenkin voi olla vaikea oppia sietämään esimerkiksi arvostelua tai vastuuta, mutten tiedä, tarvitseeko edes. Itse koen oppineeni kestämään kritiikkiä yliopistossa. Joskus jopa tuntuu, että otan vastuuta silloinkin, kun ei ehkä tarvitsisi”, Torvinen myöntää.
Pikku-Finlandian suunnittelussa tietomallinnus oli läsnä alusta loppuun. Alueelta tehdyn pistepilvimallin avulla rakennus nousi millilleen oikeaan paikkaan. Toinen valtava etu oli Archicad-tiimityö BIMcloudissa.
“Tiimityöskentely mallin parissa on ehdottomasti hyödyllisimpiä valintoja suunnittelijoiden työssä. Ilman sitä homma menee helposti rikkinäiseksi puhelimeksi. Saimme suunniteltua Pikku-Finlandian tosi nopealla aikataululla, mikä lienee nykyään vaatimus vähän kaikessa.”
Archicad–BIMcloud-ympäristön tärkeimmäksi valtiksi Torvinen nostaa nimenomaan Tiimityön, “ilman mitään erillisiä VPN-yhteyksiä”. Hän on myös aina tykännyt pyöriä 3D:ssä, mikä on hänestä Archicadissä harvinaisen ketterää tietomallinnusohjelmistojen painoluokassa.
Puu rakennusmateriaalina on ollut nousukiidossa viime vuodet. Käynnissä on yhä suurempia hankkeita, eikä rakennuksen arvokkuuskaan enää puusta kärsi – pikemminkin päinvastoin. Puurakentamista ovat siivittäneet niin julkinen huomio ja keskustelu, hyvät käyttökokemukset kuin höllentyneet säädöksetkin. Torvinen on renessanssista innoissaan.
“Toivon todellakin, että kasvu jatkuu. Samalla kuitenkin toivon, ettei sitä käytettäisi viherpesuna. Puurakentamisella ei saisi perustella vanhan rakennuksen purkamista, vaan ensisijaisesti tulisi säilyttää ja korjata. Jos on ihan pakko tehdä uutta, tulee rakentaa puusta ja vähintään sadaksi vuodeksi.”
© Jaakko Torvinen
© Jaakko Torvinen
© Jaakko Torvinen
Puu vie puheen tämän hetken kuumimpaan kriisiin: ilmastonmuutokseen. Torvinen muistuttaa, että puu sitoo paljon hiiltä, muttei ole ihan sama, miten sitä materiaalina hyödynnetään. Hän kaipaakin alalle lisää rotia: yksi suurimmista synninpäästöistä olisi puurakennustuotteiden tehokkaampi uusiokäyttö. Puhutaan rakennuksen elinkaarihallinnasta, johon tietomallikin tarrautuu tulevaisuudessa yhä tiukemmin. Pitäisikö siis alkaa puhua elinkiertohallinnasta?
“Tietoisuus on onneksi kasvanut. Meidän tulisi suosia uusiutuvia ja luonnollisia materiaaleja. Minusta materiaalin käyttöiän pitää olla yhtä pitkä kuin sen uusiutumisaika – eli jos kaadetaan 60-vuotias kuusi rakennuksen osaksi, pitäisi rakennusta käyttää se 60 vuotta, jotta uusi kuusi ehtii kasvaa tilalle”, Torvinen selventää.
Pinttyneet tavat eivät koske ainoastaan puun käyttöä, vaan arkkitehtuuria laajemminkin. Torvinen suree yhä vallalla olevaa menoa: täysin käyttökelpoisia taloja puretaan uusien tieltä. Sekään ei vielä riitä, että uudet rakennukset tehdään uusiokäytön ehdoilla, vaan myös vanhaa rakennuskantaa kuuluu kohdella samoin.
“Meidän tulisi kyseenalaistaa kaikki tämän hetken toimintatavat ja pyrkiä kestävyyteen. Ensinnäkin olemassa olevat käyttämättömät rakennukset pitää saada uuteen käyttöön. Jos on pakko tehdä uusia rakennuksia, ne suunnitellaan purettaviksi, siirrettäviksi ja muunneltaviksi.”
Tällä Torvinen ei tarkoita, että rakennuksen tarvitsisi olla välttämättä sellaisenaan siirrettävissä, vaan se pitäisi pystyä purkamaan osiinsa muiden rakennusten osiksi – hieman (alkuperäisten puisten) legojen tapaan. Rakennukset tulisi suunnitella “materiaalipankeiksi”, kuten Jaakko asian muotoilee.
Myös Pikku-Finlandialle on kaavailtu uusiokäyttöä: kolmen käyttövuoden jälkeen sen on määrä jatkaa elämäänsä kouluna tai päiväkotina. Muutostarpeet on otettu suunnittelussa huomioon: Liitoksia ja saumoja ei ole turhaan peitetty. Rakennuksen saa vaihdettua L-muotoon, ja ikkunakonsolin saa korvattua ovella. Väliseiniä on helppo lisätä. Kaikki on viimeisen päälle millintarkkaa – jopa männynrungot liitoksineen. Noin kymmenen miljoonan euron hintalappu ei tässä valossa enää niin hetkautakaan.
Kaikki osapuolet tuntuvat olevan valmiiseen Pikku-Finlandiaan enemmän kuin tyytyväisiä. Hankkeen voi ulkopuolisinkin silmin nähdä arvokkaana saavutuksena – myös symbolisesti. Se tuo puurakentamisen lähelle kaduntallaajaa, keskelle kaupunkirakennetta, ihmisen kokoiseksi, helposti lähestyttäväksi. Luo uskoa tulevaan, että tällaista saa aikaan nimenomaan uusi rohkea arkkitehtisukupolvi.
© Jaakko Torvinen
“Uskon, että uusi polvi haastaa rakentamisen nykytilaa, samalla tavalla kuin vaikkapa ruokailutottumuksia. Vähennetään prosessointia ja suositaan lähituotettua, luonnonmukaista tavaraa”, Torvinen komppaa. Mikään ei kuitenkaan ole mustavalkoista, vaan esimerkiksi esivalmistus saa Jaakolta peukun: kuivat ja ergonomiset tehdasolosuhteet vähentävät myös hävikkiä, koska ylijäämä löytää tiensä todennäköisemmin hyötykäyttöön.
Koska rakentaminen on maailman suurin teollisuudenala, siitä on myös puhuttava suuresti. Vaikka Pikku-Finlandian kaltainen yksittäinen hanke ei maailmaa pelastakaan, sen voi nähdä rakentavana kannanottona ja keskustelun kirvoittajana – tai ihan vain kauniina, kestävänä ja käyttökelpoisena arkkitehtuurina. Ainakin se puhuttelee meistä monia, kenties myös päättäjiä.
–
Vaikka Jaakko Torvinen on Pikku-Finlandian myötä ehtinyt vierailla jo parissakin tapahtumassamme, jatkoa seuraa: kesäkuussa 2022 ArchiMAD-kesäpäivää on tarkoitus viettää Töölönlahden ympäristössä, ja huipennukseksi pääsemme vierailemaan Pikku-Finlandiassa Jaakon johdolla. Kerromme lisää kevään mittaan!