ArchiMAD-kesäpäivä 6.6.2024 Helsingissä

Kirjoittaja

Nina Hedberg

Artikkeli

10 / 07 / 2024

Vietimme perinteisen ArchiMAD-kesäpäivän tänä vuonna Helsingissä ja tutustuimme kolmeen hyvin erilaiseen kohteeseen. Mukana oli 27 innokasta ArchiMAD-kerholaista. Kiitos kaikille osallistujille mukavasta päivästä! 

 

Kesäpäivän ensimmäisenä kohteenamme oli joulukuussa 2023 avautunut The Hotel Maria Kruununhaassa. Ovella meitä jo odotti ystävällinen ja hymyilevä ovimies, joka tarjosi heti apuaan. Jo ennen kuin lähdimme tarkemmin tutustumaan hotelliin, saimme nauttia kuohuvasta, kahvista ja teestä viiden tähden hotellin Livingroom-tilassa. Myös hieman myöhässä saapuneet osallistujat löysivät hyvin perille, sillä avuliaat ovimiehet ohjasivat osallistujat henkilökohtaisesti tilaan. 

Livingroom-tilassa Puroplan Oy:n Jaakko Puro kertoi hotellin taustasta ja suunnittelusta. Hotellin pohjana ovat kolme alun perin 1880-luvulla rakennettua rakennusta ja yksi 1930 käyttöön otettu rakennus. Koska kyseessä ovat historialliset arvorakennukset ja Mariankatu 23:ssa sijaitseva päärakennus on suojeltu, Museovirasto oli valvomassa koko suunnittelun ja toteutuksen ajan. Päärakennus ja kolme muuta rakennusta ovat uudistuksen myötä yhdistetty lasisilla käytävillä. 

Hotel Maria property map

Hotel Marian sisäpihalla

Tietojen esittelyn jälkeen pääsimme kiertämään hotellia kahdessa ryhmässä, toinen Jaakko Puron ja toinen hänen kollegansa Pia Kososen johdolla. Tutustumiskierroksen aikana pääsimme muun muassa tutustumaan hotellin kappeliin, erilaisiin ja erikokoisiin huoneisiin, Maria Spa & Wellness -alueeseen, kuntosaliin sekä piha-alueeseen. 

Hotel Marian käyttävä

Hotel Marian portaikko

Hotellissa on yhteensä 117 huonetta, joista peräti 28 ovat sviittejä. Suurin osa huoneista on noin 35 neliön kokoisia, suurin sviitti jopa 160 neliötä. Myös hotellin keskikokoiset huoneet ja niiden kylpyhuoneet ovat hyvin tilavia. Tilavuuden tunnetta lisää myös huoneiden ja koko hotellin vaalea, beigen sävyinen värimaailma. Huoneista löytyy myös marmoria ja messinkiä. Osassa huoneista löytyy oma sauna, osassa suomalaisia ja osassa höyrysaunoja. 

Hotel Marian ikkuna

Hotel Marian kylpyhuone

Hotellissa riitti nähtävää ja kierrokselle varattu tunti kului hyvin nopeasti. Olisimme hyvin voineet viettää hotellissa vielä enemmän aikaa, mutta oli aika siirtyä seuraavaan kohteeseen, jossa meitä jo odotti Arkkitehtitoimisto A-Konsulttien Jyrki Iso-Aho. Jyrkin opastuksella pääsimme tutustumaan vuosina 2018–2023 peruskorjattuun Hakaniemen Kauppahalliin, sekä vapaasti kierrättävissä oleviin että huoltoon tarkoitettuihin alueisiin. 

Hakaniemen kauppahalli

Ikoninen kauppahalli rakennettiin 1914 . Peruskorjauksen yhteydessä kauppahallin sisätilat on kunnostettu lähes alkuperäiseen asuunsa ja sen talotekniikka on täysin nykyaikaistettu. Koska kyseessä on suojeltu rakennus, Helsingin museovirasto on valvonut kauppahallin muutostöitä. Yksi suuri uudistus on maanalainen iso huoltopiha toimituksille ja jätehuoltoon, jota pääsimme katsomaan ensimmäisenä. Kokonaan uusi talon alle rakennettu kellarikerros pitää sisällään muun muassa varastotilaa, kylmäsäilytystilaa sekä ohjauskeskukset ja kauppiaiden sosiaalitilat. 

Jyrki Iso-Aho huoltopihalla

Huoltopiha_Hakaniemen_kauppahalli

Kun nousimme isoja metallisia portaita pitkin huoltopihalta ylös, pääsimme uuteen maanalaiseen tunneliin, joka tuo suoran kulkuyhteyden metrosta kauppahalliin. Itse halliin päästyämme, saimme todeta, että hallin katutason kerros on nyt hyvin valoisa, sillä torin puolella olevia kaari-ikkunoita on suurennettu peruskorjauksen yhteydessä. 

Rullaportaita pitkin pääsimme Hakaniemen kauppahallin toiseen kerrokseen, jonka puiset myyntipisteet on korjattu käsityönä. Myyntipaikkojen lisäksi toisesta kerroksesta löytyy ravintola Kirsikka, jossa pidimme lounastaukoa ja nautimme lasagnesta ja sorbetista ennen kuin siirryimme päivän viimeiseen kohteeseen. 

Kirsikka-ravintolassa

Seuraava kohde olikin hyvin lähellä Hakaniemen kauppahallia. Jo suunnitteluvaiheessa erilaisissa tilaisuuksissamme esitelty Lyyra-kortteli sijaitsee osoitteessa Toinen linja 7, Kalliossa. Korttelia meille esitteli ARCO Architecture Company Oy:n Tom Cederqvist. Lyyra-kortelli koostuu hotellista, liiketiloista, toimistotiloista ja vuokra-asunnoista. Sen alla sijaitsee sen lisäksi Hakaniemen metroasema, jonka lippuhallissa vierailimme tutustumiskierroksella ensimmäiseksi. Hallin katossa ja muissa paikoissa on kuvioita, jotka jäljittelevät korttelin muotoa. 

Hakaniemen metroasemalla

Seuraavaksi kävimme korttelia ja sen muotoja katsomassa ulkopuolelta. Valitettavasti sää ei ollut puolellamme ja vesisade yllätti meidät ollessamme ulkona. Tutustuimme tästä huolimatta lyhyesti muun muassa katolla olevaan leikkipaikkaan ja oleskelutilaan, jonka kaiteessa oleva kuvio perustuu vanhaan Jugend-kuvioon. Tom Cederqvist kertoi, että heidän piti olla tarkkana ja hieman muokata alkuperäistä kuviota, jotta kaide vastaisi turvallisuusvaatimuksia

Lyyran leikkipaikka

Lyyran oleskelualue

Pääsimme pikaisesti tutustumaan myös korttelissa sijaitsevaan hotelliin, joka on siitä erilainen, että hotellissa ei ole vastaanottoa, vaan vieraat voivat kirjautua sisään automaatilla, jolta he saavat myös huoneensa avaimet. Uloskirjautuminen ja avaimen palauttaminen tapahtuu niin ikään automaatilla. 

Kierroksen päätteeksi menimme hissillä korttelin ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan Bistro O mat Hakaniemi -ravintolaan. Säästä johtuen emme valitettavasti voineet nauttia kattoterrassin näkymistä, mutta ArchiMAD-kesäpäivän osallistujat pääsivät vielä keskustelemaan päivän kohteista ja verkostoitumaan toistensa kanssa ravintolan avarissa sisätiloissa. 

Näkymä Lyyran terassilta

Kiitos kaikille osallistujille. Nähdään taas ensi vuonna!

Jatka keskustelua aiheesta

Copyrights © Nordic BIM Group. Kaikki oikeudet pidätetään.